Vili pinnisteli pysyäkseen hereillä. Vuorokausi vaihtuisi minuutin kuluttua ja hänen ensimmäinen toiveensa oli jo valmiina. Kello liikkui piinallisen hitaasti, mutta viimein kummatkin viisarit seisoivat kahdentoista päällä.
-Toivon, että saisin uusimman ja hienoimman puhelimen, Vili sanoi ääntäen mahdollisimman hitaasti ja selkeästi.
Hän istui peittonsa alla ja vilkuili odottavana ympärilleen. Mitään ei tapahtunut. Henki loisti poissaolollaan, eikä mistään ilmaantunut säkenöivää pyörrettä, joka olisi heittänyt uumenistaan uuden luurin. Vili painautui tyynylleen pettyneenä.
-Arvasin sen, hän jupisi. -Koko juttu oli pelkkää huijausta.
Kun Vili aamulla heräsi, keskelle lattiaa oli kuin olikin ilmaantunut laatikko.
-Se toimi sittenkin, Vili kuiskasi haltioissaan ja hyppäsi yhdellä loikalla paketin kimppuun. -Mutta miksi laatikko on noin suuri?
Kädet innostuksesta vapisten Vili avasi kannen ja kurkisti laatikon sisään.
-Mitä ihmettä? hän puuskahti.
Hän hieraisi pari kertaa silmiään ja katsoi sitten uudelleen.
-Voi ei! Vili sihahti. -Se pönttöpää henki!
Lue itsesi jouluun!
Tämä on pieni pätkä kirjoittamaani tarinaa ”Neljä toivomusta”. Joka päivä aukeaa uusi luukku ja samalla uusi pala satua. Jouluaattona tarina on valmis!
Satumaisia lukuhetkiä!
-Erja-