Vili kumartui posket hehkuen lähemmäs tuota kummallista olentoa.
–Sääntö numero yksi, Utu julisti juhlallisesti. -Jokainen toive saa koskea vain itseäsi. Sääntö numero kaksi. Lisätoiveita tai rahaa ei voi toivoa. Sääntö numero kolme. Kaikki toiveet pitää esittää kahden kuukauden sisällä.
Utu katsoi epätoivoisen näköisenä ylöspäin.
-Jos aikarajaa ei ole, ihmiset raapivat päätään toivomustensa kanssa vuosikaudet. Usko pois, se sääntö on kehitetty hyvästä syystä. Olette viivyttelyn mestareita.
-Saanko toivoa nyt heti? Vili kysyi silmät loistaen.
-Et! Utu parkaisi. –Neljäs ja tärkein sääntö on tämä. Jokainen toive pitää esittää keskiyöllä. Juuri samalla hetkellä, kun kello lyö kaksitoista.
-Miksi? Vili kysyi.
-Mistä minä sen tietäisin? Utu kivahti. -Se lukee ohjeissamme, jotka joku on joskus keksinyt jossain. Ehkä hän on vain halunnut valvottaa ihmisiä hiukan pidempään.
Utu virnisti ajatukselle, mutta vakavoitui nopeasti.
-Lopuksi vielä varoitus, se sanoi painokkaasti. -Mieti tarkkaan mitä haluat. Toiveiden peruminen on mahdotonta.
Vili nyökytti innoissaan. Hän kuunteli Utua vain puolella korvalla, sillä hänen mielessään risteili jo kokoelma toiveita, jotka varastivat hänen huomionsa. Mitä ihmettä hän toivoisi ensimmäiseksi?
Kun Vili palasi takaisin todellisuuteen, hän huomasi hengen kadonneen.
-Mihin sinä menit? hän huhuili ja hankasi hihallaan kannun tahraa.
Mutta Utu oli ja pysyi poissa.
Lue itsesi jouluun!
Tämä on pieni pätkä kirjoittamaani tarinaa ”Neljä toivomusta”. Joka päivä aukeaa uusi luukku ja samalla uusi pala satua. Jouluaattona tarina on valmis!
Satumaisia lukuhetkiä!
-Erja-