22.12. 🎁 Onpa kilttiä

Päästyään kotiin, Vili paineli suoraan huoneeseensa. Hän hankasi kannun kyljen melkein puhki kutsuessaan henkeä näkyviin.

-Hahaa! Utu huudahti syöksyessään vauhdilla paikalle. -Kuka täällä onkaan? Tunnettu lapsitähti!

Utu oli taikonut päälleen Vilin kuvalla varustetun paidan.

-Ole hiljaa, Vili pyysi vaisusti. -Inhoan tätä. Ei ole kivaa olla suurennuslasin alla koko ajan. En pysty tekemään mitään rauhassa.

Utu istahti kannulleen ja nojasi leuan kämmeniinsä.

-Mutta juuri sitähän sinä halusit, se sanoi ihmeissään. -Olla tunnettu. Julkkis. He eivät saa rauhaa milloinkaan.

-En ajatellut sen olevan ihan tällaista, Vili tunnusti. -Mietin, että se olisi paljon hohdokkaampaa.

Utu mietti hetken.

-Asiat harvoin ovat sellaisia, millaisiksi ne kuvittelee, se lopulta totesi. -Minäkin luulin, että pumpulin päällä olisi taivaallista nukkua. Sen sijaan valvoin koko yön ja aivastelin pumpulihiukkasia nenästäni.

Vili tirskahti.

-Ja sinä kehtaat nauraa, Utu kivahti. -Nukuin näin huonosti viimeksi 1700-luvulla, kun Megalius Suuri järjesti viikon kestäneet syntymäpäiväjuhlat itselleen. Mutta ne vasta olivat kekkerit! Koko henkimaailma oli hengessä mukana. 

Utu nauroi kippurassa sanaleikilleen, mutta vakavoitui sekunnissa, kun Vili ojensi pientä kangaskasaa.

-Mikä tuo on? Utu kysyi ja painoi epäröiden kangasta sormellaan.

-Se on lapaseni, Vili esitteli. -Ei pumpulia eikä höyheniä. Mutta se on pehmeä ja sinä saat sen. Mahdut loistavasti nukkumaan sen päälle. Tai jopa sen sisään.

Utu katsoi lapasta sanattomana. Sitten se käänsi läpikuultavat kasvonsa Viliin.

-Kiitos, Utu kuiskasi. -Onpa tämä kilttiä. Kukaan ei ole koskaan ennen antanut minulle mitään pyytämättä.

Enää kaksi yötä ja aatto on täällä!

Tämä on pieni pätkä kirjoittamaani tarinaa ”Neljä toivomusta”. Joka päivä aukeaa uusi luukku ja samalla uusi pala satua. Ylihuomenna jouluaattona tarina on valmis!

Kotoisia lukuhetkiä!

-Erja-