Kolme tuntia myöhemmin Vili oli jo korviaan myöten täynnä kuuluisuutta. Televisioryhmä kotiportilta oli tullut kouluun ja kamera seurasi häntä joka paikkaan.
Kun hän potkaisi futiksen omaan maaliin ja vastapuoli voitti, se kuvattiin.
Kun hän piirsi vahingossa kestotussilla älytauluun ja opettaja suuttui, se kuvattiin.
Kun hän kaivoi nenää välitunnilla ja pyyhki saaliinsa koulun seinään, se kuvattiin.
Ja kun Vili kompastui kotiin lähtiessään polkupyörätelineeseen, satutti jalkansa ja alkoi itkeä, sekin kuvattiin. Vili odotti turhaan, että joku olisi tullut lohduttamaan. Kamera vain surisi, kun hänen surkea olonsa jaettiin katsojille.
-Menkää pois! Vili itki ja huitoi kameraa tieltään. -En halua, että kuljette perässäni koko ajan. Minun elämäni kuuluu minulle!
-Voi, tämä on vain kuuluisuuden hinta, kuvaaja sanoi hymyillen. -Olisinpa minäkin yhtä tunnettu.
Lue itsesi jouluun!
Tämä on pieni pätkä kirjoittamaani tarinaa ”Neljä toivomusta”. Joka päivä aukeaa uusi luukku ja samalla uusi pala satua. Jouluaattona tarina on valmis!
Leppoisia lukuhetkiä!
-Erja-