Äiti haki jääkaapista upean kinuskikakun ja tömäytti sen pöydälle. Siitä oli lohkaistu juuri samankokoinen siivu, joka komeili Vilin lautasella. Myös laatikossa oleva pikkupullapussi oli avattu sivusaumasta.
-Sinä otat ilman lupaa ja oletat, että minä uskon satusi taioista! äiti ärähti. -Ota ryöstösaaliisi mukaan ja mene huoneeseesi! Olet tämän illan kotiarestissa, eikä sinulla ole mitään asiaa huomenna kahvipöytään, kun vieraat tulevat.
Vili aikoi väittää vastaan, mutta luopui ajatuksesta. Ei äiti kuitenkaan uskoisi häntä. Raskain askelin Vili käveli huoneensa ovelle. Hän laski herkkulautasen sängylleen ja tönäisi lattialla lojuvaa kahvikannua jalallaan. Hänen teki mielensä heittää se järveen. Kiukkuisena Vili nappasi hankaussienen pöytänsä laatikosta ja raaputti kannun tahraa kiivaasti.
-Mikä on vialla tänään? Utu kysyi kipakasti liukuessaan kannunnokasta ulos. -Herkut eivät ainakaan olleet satavuotiaita, se hekotti.
-Eivät tosiaan, Vili kivahti. -Vaan tänään ostettuja. Vai pitäisikö sanoa varastettuja? En tiennytkään, että käyt salaa toisten kaapilla!
-Syytätkö minua varkaaksi? Utu huudahti kauhistuneena. -Minä en koskaan ota mitään ilman lupaa. En KOS-KAAN! se painotti.
Vili osoitti lautastaan.
-Miten sitten selität tuon? hän kysyi haastavasti.
-Lähiruokaa, Utu totesi. -Henkien sopimus vaatii käyttämään aina lähintä mahdollista kaappia ruokatoiveissa. Ja mikä olisi lähempänä kuin oman perheesi jääkaappi? Otan sieltä kaiken minkä voin täyttääkseni sinun makeistoiveesi.
Vili pyöräytti silmiään toivottomana.
-Saan haettua ne kaapista itsekin, hän huokaisi. -Tämä ei nyt ole ihan sitä, mitä ajattelin.
Lue itsesi jouluun!
Tämä on pieni pätkä kirjoittamaani tarinaa ”Neljä toivomusta”. Joka päivä aukeaa uusi luukku ja samalla uusi pala satua. Jouluaattona tarina on valmis!
Leppoisia lukuhetkiä!
-Erja-