Kun Vili pääsi kotiin hän oli väsynyt. Nälkä kurni vatsassa ja hänellä oli huono olo kaikesta makeasta. Hän haisteli nautiskellen keittiöstä kantautuvaa tuoksua. Lihapullia ja muusia. Ne maistuisivat nyt erinomaisesti.
Vili kiiruhti pöytään ja tarttui kauhaan. Hän mätti lautaselleen suuren kasan muusia. Sen viereen hän asetti viisi lihapullaa ja porkkanaraastetta. Vielä lasi vettä ja hän pääsisi syömään.
Vili ehti tuskin nostaa haarukan käteensä, kun lautaselle oli ilmestynyt pala kinuskikakkua, pikkupullia ja kourallinen hedelmäkarkkeja.
-Voi ei, hän henkäisi ja vilkaisi varovasti äitiä. Oliko tämä ehtinyt nähdä?
Äiti oli. Hän tuijotti silmät suurina Vilin herkkuja.
-Miten tuo…? Onko se…? Mistä ihmeestä…? äiti ei päässyt yhdenkään lauseen loppuun saakka.
Vili painoi päänsä alas.
-Tämä on taikaa äiti, hän tunnusti epäröiden. -Vaikka ottaisin mitä tahansa ruokaa, se muuttuu aina herkuksi.
Äidin silmät kipinöivät kiukusta.
-Vai taikaa? hän toisti vihaisena. -Kuinka nuo sitten sattuvat olemaan juuri samoja herkkuja, joita ostin huomisille vieraille?
Lue itsesi jouluun!
Tämä on pieni pätkä kirjoittamaani tarinaa ”Neljä toivomusta”. Joka päivä aukeaa uusi luukku ja samalla uusi pala satua. Jouluaattona tarina on valmis!
Satumaisia lukuhetkiä!
-Erja-