12.12. 😳 Jokin tässä nyt haiskahtaa

Ruokatunnilla kavereiden silmät olivat pudota ällistyksestä, kun Vilin tarjottimella oli lautasellinen vanukasta.

-Mistä sinä tuon sait? Oskari kysyi kovaan ääneen. -En minä vain nähnyt vanukasta missään.

Koko pöytä kääntyi katsomaan. Myös opettaja Harppi nousi omalta paikaltaan ja tuli selvittämään levottomuuden syytä.

-Mutta Vili! rouva Harppi huokaisi. -Ei jälkiruokaa saa ottaa isolle lautaselle. Sitä varten on omat pienet kipponsa. Ja hernekeitto on syötävä ensin.

-Tämä on hernekeittoa, Vili hymyili. -Eikä tänään edes ole jälkkäriä.

Opettajan ilme muuttui paheksuvaksi.

-Vitsailetko sinä minun kanssani? hän kysyi kipakasti. -Kyllä kai minä tiedän, ettei tuo tutiseva sotku ole hernekeittoa nähnytkään.

-Mutta minä vannon, Vili intti. -Petekin näki minun ottavan keittoa kaksi suurta kauhallista.   

Rouva Harppi tiirasi etsivän näköisenä ruokalinjastoa.

-Jokin tässä nyt haiskahtaa, hän totesi. -Vaikka kuinka katson, ei näy vanukasta. Pelkkää keittoa vain. Se asettaa sinun lautasesi sisällön hyvin omituiseen valoon.

Lue itsesi jouluun!

Tämä on pieni pätkä kirjoittamaani tarinaa ”Neljä toivomusta”. Joka päivä aukeaa uusi luukku ja samalla uusi pala satua. Jouluaattona tarina on valmis!

Satumaisia lukuhetkiä!

-Erja-